PART 1



Pahoittelen jo etukäteen pitkähköä postausta, julkaisen tarinani kuitenkin kahdessa erässä. Toinen osa on ajastettu huomiseksi. Ja vaikka tänään onkin aprillipäivä, tämä tarina on onnellinen tositarina :)

29.3.2012 tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun lopetin tupakanpolton. Taakse jäi silloin melkein 17 vuotta kestänyt urani säännöllisenä tupakoitsijana. Näitä vuosia tietysti edelsivät satunnaisen polttelun vuodet ala-asteelta lähtien. Silloin kun esimerkiksi discoon piti saada ostettua tupakkaa nurkan takana poltettavaksi. Säännöllisen polttamisen aloitin 14-vuotiaana yläasteella. Ihan lapsena siis! Olen vuosien aikana miettinyt syitä miksi polttamiseni oikeastaan aikoinaan alkoi, enkä oikein tiedä niitä vieläkään. Välituntisin oli kiva mennä tupakkapaikalle hengaamaan, mutta minulle ei polttaminen koskaan ollut sellanen kaveripiiristä riippuvainen juttu. Esimerkiksi paras ystäväni ei koskaan ole polttanut. Tupakka rentoutti ja rauhoitti ja tietysti siitä tuli tapakin. Luulenkin et mulle kehittyi melkoisen voimakas fyysinen riippuvuus jo melko aikaisessa vaiheessa, ja näin tupakka hallitsikin mun elämää monet, monet vuodet.

Yläasteella meillä oli koulussa joku tupakka-aiheinen kysely, jossa kysyttiin paljonko polttaa nyt ja kuvitteleeko polttavansa vielä 20-vuotiaana. Muistan vastanneeni naureskellen, että en tietenkään polta enää silloin, aikuisena! Mutta toisimpa siinä sitten kävi, vuodet vaan vierivät, eikä lopettaminen oikeastaan ikinä käynyt mielessäkään. Raahauduin parvekkeelle vaikka olisin ollut kuinka kipeä, niinkin kipeä etten pystynyt edes itse omin voimin syömään. Ainoat tupakoimattomat päivät olivat joskus niin pahassa krapulassa ettei vaan kyennyt polttamaan. Muutoin 17 vuottani ei sisältänyt yhtä ainuttakaan lopetusyritystä eikä edes lyhyttä lakkoa. Aikuisvuoteni poltin keskimäärin askin päivässä ja sanomattakin on selvää että myös taloudellisesti se oli käsittämättömän iso menoerä pienistä tuloistani. Kärsin lukuisista selkeästi tupakasta johtuvista vaivoista ja oireista, eikä millekään perusairauksistani polttaminen ollut hyväksi. Oma lääkärinikin lakkasi lopulta paasaamasta aiheesta kun ymmärsi ettei puheet vaan tehoa muhun ja tiedän kyllä faktat hyvin selvästi. Olin välillä keuhkoahtaumatauti lääkityksellä ja vuosia kestänyt astmakin diagnosoitiin virallisesti. Hampaat kellastuivat ja etuhampaat olivat jatkuvasti tervatahroilla. (YÄK!) Kyllähän minä tiesin ettei polttaminen ollut mitenkään mulle hyväksi. Mutta tiesin senkin, että lopettamispäätös syntyisi ainoastaan omasta halustani eikä kenenkään muun.



Jossain kolmekymppissynttäreitteni kynnyksellä olin kaksi kertaa sairaalahoidossa ja pakon sanelemana muutaman päivän polttamatta. Tuolloin muistan miettineeni ensi kertoja, että nytpä olisi hyvä sauma lopettaa koko polttaminen. Sairaalasta päästyäni ensi töikseni sytytin kuitenki tupakan sairaalan ovella. Naureskellen aikaisemmille ajatuksilleni ajattelin ettei aika ole vielä kypsä. Tiesin myös, ettei lopettamiseni koskaan tulisi onnistumaan ilman mitään apukeinoa, ja nikotiinikorvaustuotteista en koskaan ollut suuremmin innostunut. Tiesin tarvitsevani järeämpiä aseita, etten olisi seuraavaksi koukussa johonkin nikotiinitabletteihin. Jotain kai jäi kuitenkin kytemään päähäni ja kuukausia myöhemmin luettuani Facebookista erään kaverin lopettamisesta Champixin avulla, aloin etsiä tietoa. Ensimmäisenä silmille pomppasivat pahimmat mahdolliset kauhukuvat, sivuoireet; itsetuhoisuus, masentuneisuus, itsemurhayritykset... Mikä lääke tää tällänen oli?! Löysin myös paljon hyvää, kuinka helposti kaikki olikaan käynyt ja lopettaminen oli oikeasti onnistunut monilta.


Jotenkin lopullinen päätös lopettamisesta sitten syntyikin aika nopeasti. Menin omalle lääkärilleni ihan muissa asioissa ja kyselin samalla tuosta kummallisesta lääkkeestä, ja sen sivuvaikutuksista. Lääkärikin vakuutteli lääkkeen toimivuutta ja kertoi, ettei kukaan hänen potilaistaan ollut yrittänyt tappaa itseään, kaikki sen sijaan olivat onnistuneet lopettamisessa. Aloin kypsyä ajatukselle, että tämä oli kokeiltava. Lopettaminen lääkkeen avulla kuulosti mulle oikealta ratkaisulta, tarpeeksi helpolta, vaikkakin se tulisi vaatimaan paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pyysin häntä kirjoittamaan reseptin valmiiksi, jos päätös joskus kypsyisi valmiiksi. Seuraavana päivänä marssin kuitenkin apteekkiin ja sijoitin viimeiset rahani Champix-aloituspakkaukseen, isäni lupasi auttaa loppukuun ruokaostoksissa. Tutkin pakkausselostetta kauhunsekaisin tuntein illan ja mahaa väänsi kuin pahemmankin esiintymisen edellä. Päätös oli tehty. Seuraavana aamuna otin ensimmäisen tablettini.

to be continued...

Kuvat weheartit.com